Sök evenemang

Ti On To Fre
11121314151617
18192021222324
25262728293031
1234567

Barnevenemang

Youssou N'Dour (SEN)

Evenemanget har redan ägt rum.
Senegalilainen maailmanmusiikin supertähti Youssou N’Dour saapuu konsertoimaan Helsinkiin elokuussa. Tämä Polar-palkittu mbalax-musiikin taituri esiintyy Kulttuuritalossa, Helsingissä lauantaina 19. elokuuta.

Vuonna 1959 länsiafrikkalaisessa Senegalissa syntynyt Youssou N’Dour esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti jo 12-vuotiaana. Ensimmäisen yhtyeensä, Étoile de Dakar, hän perusti vuonna 1979.

Youssou N’Dourin musiikki alkoi saada vähitellen yhä suurempaa suosiota. Todelliseen maailmanmaineeseen Youssou N’Dour nousi 1990-luvun alussa. Heinäkuussa 1993 hänen säveltämänsä Africa Opera sai ensi-iltansa Pariisissa ja vuonna 1994 hän levytti suureksi hitiksi nousseen 7 Seconds -kappaleen yhdessä Neneh Cherryn kanssa.

Sittemmin Liput Youssou N’Dour on nimetty YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön, FAO:n, hyväntahdon lähettilääksi. Lisäksi hänet on lukuisin palkinnoin ja jopa Yalen yliopiston kunniatohtoriudella.

Tidpunkter
Typ av evenemang
Plats
Kulturhuset
Sturegatan 4
00510 Helsingfors
Biljetter