Sök evenemang

Ti On To Fre
17181920212223
24252627282930
1234567
891011121314

Barnevenemang

Teija Niku Solo

Evenemanget har redan ägt rum.
Teija Niku on Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta maisteriksi valmistunut harmonikansoittaja ja uuden kansanmusiikin säveltäjä. Syksyllä 2017 hänet nimitettiin synnyiseudulleen Haapavesi Folk Music Festivaalin taiteelliseksi johtajaksi. Taiteellisen uransa ohessa Niku opettaa harmonikansoittoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmässä, Käpylän musiikkiopiston kansanmusiikkilinjalla sekä erilaisilla lyhytkursseilla.

Teija Niku on luonut viime vuosina uraa pääasiassa ulkomailla tehden mm. 35 konsertin kiertueen kansainvälisellä Akkordeonale-projektilla Saksassa 2015 sekä 10 eri kiertuetta USA:ssa eri yhtyeillä vuodesta 2010 alkaen. Hän on tehnyt kaksi soololevyä Finsko Pajdusko (Rockadillo Records 2011) sekä Memento (omakustanne 2017) ja useita muita äänitteitä eri yhtyeidensä kanssa sekä toiminut vierailevana muusikkona levytysproduktioissa. Hänen harmonikansoittoaan voi kuulla myös maailmanlaajuisesti tunnetussa Angry Birds Star Wars -pelissä.

Lavkassa Teija Niku soittaa ja laulaa sooloversioita Memento-levynsä materiaalista sekä uusia vielä julkaisemattomia harmonikkasävellyksiään.

Kuva: Zolton Cohen

Konsertti alkaa klo 19.30, liput 15 e Lavkasta, Kuningattarenk. 2, Loviisa tai tilaten nrosta 050 5269693, Anitta

Tidpunkter
Typ av evenemang
Plats
Lavka
Kuningattarenkatu 2 B
07900 Loviisa
Biljetter
Biljetter 15 e vid dörren eller 050 526 9693, Anitta