Tapahtumahaku

Ma Ti Ke To Pe La Su
11121314151617
18192021222324
2526272829301
2345678

Lastentapahtumat

Tanssien Tähtiin -show

Keväällä se vihdoin tapahtui! Tanssii Tähtien Kanssa – tv-ohjelmasta tutut ammattitanssijat tekivät kauan odotetun showkiertueen esiintyen Helsingissä, Turussa, Oulussa, Rovaniemellä, Lahdessa, Espoossa, Järvenpäässä, Tampereella, Lappeenrannassa, Kotkassa, Porissa, Salossa ja Jyväskylässä. Yleisön toiveesta näytöksiä järjestetään lisää marras-joulukuussa 2019, jolloin päästään vierailemaan mm. Kuopiossa, Kajaanissa, Hämeenlinnassa, Hyvinkäällä ja Mikkelissä. "Tälläistä showta ei ole aiemmin Suomessa tehty ja on todella hienoa, että yleisö haluaa lisänäytöksiä", kertoo Elevent Groupin toimitusjohtaja Helena Ahti-Hallberg. Helena Ahti-Hallberg on myös vastuussa puvustuksen suunnittelusta ja toteutuksesta. Lähes kaikki kevään esitykset olivat loppuunmyytyjä, syksyn lipunmyynnin odotetaan olevan myös vilkasta.

Tunnin show täynnä tanssin taikaa ja glamouria tuo ensimmäistä kertaa samalle lavalle tanssimaan Ansku Bergströmin, Marko Keräsen, Kia Lehmuskosken, Jurijs Trosenkon, Jutta Heleniuksen, Sami Heleniuksen, Saana Akiolan, Katri Mäkisen sekä Mikko Ahdin ja Jani Rasimuksen. Esityksessä päästään tutustumaan tanssijoiden omiin tähtihetkiin ja nauttimaan upeista ryhmä- ja parinumeroista. "Haluamme tarjota katsojille mahdollisuuden tutustua tanssijoihin syvemmin. Olemme itse tehneet kaikki koreografiat" kertoo esityksen ohjauksesta vastaava Marko Keränen. Shown suunnittelusta vastaa tanssijat yhdessä tuotannosta vastaavan Elevent Group Oy:n kanssa

Lipunmyynti alkoi 10.6.2019. Hanki omasi nyt!

https://www.elevent.fi/fi/1491/tanssientahtiin

Ajat
ke 20.11.2019 klo 18-19 to 21.11.2019 klo 18-19
Tapahtumalaji
Paikka
Peacock-teatteri
Tivolikuja 1
00510 Helsinki